Nova on aloitteleville kirjoittajille suunnattu palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu. Kilpailun tarkoituksena on auttaa osallistujia kehittymään kirjoittajina ja nostaa sf/f-kirjoittajakenttään uusia nimiä. Kisa on tarkoitettu kirjoittajille, jotka eivät ole vielä julkaisseet omaa kaunokirjallista teostaan (julkaisut antologiassa tai omakustanteet eivät ole este osallistumiselle). Atorox-palkinnon voitto ja Portti-novellikilpailun ensimmäinen sija kuitenkin luetaan ansioiksi, joiden jälkeen kirjoittajaa ei voi pitää aloittelijana.
Palautetta annetaan kaksiportaisen mallin mukaan. Palkitut novellit (sijat 1–10) saavat palautteen tuomaristolta. Esiraadilta tuomaristolle edenneet, mutta sijoittumatta jääneet novellit saavat palautteen esiraadilta. Lisäksi Novan kotisivuilta löytyy edellisten esiraatien yleispalautteista koostuva kestoyleispalaute, jonka sisältöön kannattaa tutustua jo ennen oman novellin lähettämistä kilpailuun.
Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat tarjoaa kilpailussa kolmen kärkeen sijoittuneille kirjoittajille mentorointia. Mentorointi toteutetaan kilpailua seuraavana kalenterivuonna, jolloin palkituilla on mahdollisuus saada 1-3 kertaa palautetta omista novellipituisista teksteistään.
Novan järjestäjinä toimivat Turun Science Fiction Seura ry, Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry. sekä Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.
Nova 2023: Finalistit valittu
Esiraati valitsi 22 novellia jatkoon, ja kaikille jatkoon päässeille kirjoittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Valinta oli vaikea ja monien tekstien ansioita arvostettiin esiraadissa.
Nova 2023: Esiraativaihe on alkanut
Kiitos kaikille osallistujille! Esiraadin arvosteltavana on tänä vuonna 160 novellia. Toukokuussa alkaa tuomaristovaihe, jonne yltäneille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Nova 2023
Aloitteleville kirjoittajille suunnattu tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu Nova järjestetään 23. kerran.
Nova 2023:n tuomaristoon kuuluvat kirjailija Milka Hakkarainen, kirjailija Camilla Kantola, kriitikko ja luovan kirjoittamisen opettaja Teemu Korpijärvi, Spin-aktiivi ja kustannustoimittaja Anna Mattila, kirjailija Mikko Rauhala ja vuoden 2021 Nova-voittaja ja esikoiskirjailija Mirjami Sirén. Kisassa on esiraati, joka karsii jatkoon pääsevät novellit tuomaristolle. Esiraatiäänet vaikuttavat myös tuomarivaiheessa muodostaen yhden “tuomarin”. Esiraatiin kuuluvat Nita Mäenpää, Juhani Mönkkönen ja Kati Oksanen.
Kilpailun deadline on tiistaina 28.2.2023 klo 23:59.
Novellit tulee kirjoittaa suomeksi. Aihe on vapaa, kunhan se liittyy science fictioniin tai fantasiaan. Kisaan voi osallistua useammalla novellilla.
Tekstit, joiden maksimipituus on 45 000 merkkiä välilyönteineen (noin 20 sivua), lähetetään viimeistään 28.2.2023 osoitteeseen novakilpailu (at) gmail (piste) com. Sähköpostin otsikoksi nimimerkki sekä novellin nimi, viestin leipätekstiin osallistujan nimi ja yhteystiedot, ja novelli sähköpostin liitteeksi rtf-tiedostona muodossa novellin nimi_nimimerkki.rtf.
Novan sivuilta löytyvät viralliset säännöt kannattaa lukea läpi, sillä esiraati tai tuomaristo voi hylätä sääntöjenvastaisen novellin.
Lisätietoa:
kisan sihteeri Milla Havanka, nova2023 (at) tsfs (piste) fi
Nova on palaamassa takaisin, uusin voimin!
Uusi Nova-sihteeri on löytynyt, ja scifi- ja fantasianovellikilpailu Nova pääsee tekemään paluun vuonna 2023. Sihteerin tehtävässä kisaa ryhtyy luotsaamaan Milla Havanka. Kisakutsu julkaistaan vuodenvaihteessa, ja tulokset ratkeavat Finnconissa Tampereella heinäkuussa 2023. Järjestäjäyhdistykset toivottavat uuden kisasihteerin tervetulleeksi ja kiittävät myös lämpimästi muusta Novaa koskeneesta mielenkiinnosta ja tuesta.
Nova 2021: voitto Mirjami Sirénille
Valtakunnallisen Nova-kirjoituskilpailun tulokset julkistettiin Atonova-tilaisuudessa 21.8.2021. Tilaisuus toteutettiin myös videomuotoisena, koska koronarajoitusten takia paikan päälle kutsuttiin vain rajattu määrä vieraita. Kilpailun voittajaksi ylsi kauniaislainen Mirjami Sirén novellilla Fuuga. Toisen sijan sai Rovaniemeltä kotoisin oleva Tenka Issakainen novellilla Lüderitzin kisälli. Kolmanneksi tuli helsinkiläinen Jyrki Pitkä novellilla Tähtilaivan lapsi.
Vuodesta 2000 järjestettyyn kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 161 novellia.
Esiraati, jonka muodostivat tänä vuonna Camilla Kantola, Tero Aalto, Leila Paananen ja Pirja Hyyryläinen, arvosteli kaikki novellit ja valitsi niistä finaaliin 25 parasta, joista tuomaristo valitsi kymmenen kärjen. Tuomareina toimivat tänä vuonna vuoden 2020 Nova-voittaja Anna Ojalahti, Spinin päätoimittaja ja kirjabloggaaja Anna Mattila, kirjailija Milka Hakkarainen, kirjailija Mikko Rauhala ja kriitikko Teemu Korpijärvi. Kisan sihteeri oli Kirsi Saaros.
Kuten arvata saattaa, tämän vuoden novelleissa pandemia esiintyi useammassakin tekstissä, joko taustalla tai sitten suorana aiheena. Lapsinäkökulma oli suosittu aihe, sekä myös teinityttö joutuu vieraaseen maailmaan -novellit. Kansanperinteestä ammentavia novelleja oli vähemmän verrattuna menneisiin vuosiin. Korkeaa fantasiaa ei ollut kovinkaan montaa tekstiä, mutta avaruuteen liittyviä scifitarinoita oli enemmän. Uuskummaa tai maagista realismia oli kaikkein eniten. Novellien kirjallinen taso oli vähintään yhtä hyvä kuin vuonna 2020 ja ehdottomasti parempi kuin toissa vuonna.
Tallenne tulosjulkistuksesta on katsottavissa Youtubessa.
Tulokset:
- Mirjami Sirén: Fuuga (150 €)
- Tenka Issakainen: Lüderitzin kisälli (100 €)
- Jyrki Pitkä: Tähtilaivan lapsi (80 €)
- APP Pekurinen: Omana aikanaan (50 €)
- Johanna Nykänen: Nibkhurrereyan sydän (50 €)
- Sanna Tolmunen: Lajinsa viimeinen (40 €)
- Essi Varis: Epätäydellinen ympyrä (40€)
- Isto Niemi: Anna minun elää (40€)
- Johannes Pulkkinen: Kuningattaren rauha (40€)
- Saimi Ruuttunen: Kohinan läpi (40 €)
Palkinnot ovat verovapaita.
Edellisten Nova-kilpailujen tulokset
2020
2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000