Nova 2002

Nova 2002 -kilpailu on ratkennut. Voittajaa ja sijoittuneita juhlittiin Turun kirjakahvilassa perjantaina 20.9. Paikalle oli etukäteen kutsuttu kymmenen parasta finalistia. Viime vuodesta poiketen tuomaristo pisti paremmuusjärjestykseen vain kolme parasta novellia. Sijat 4-10 palkittiin yhtäläisen arvokkailla kunniamaininnoilla. Tulosluettelossa näkyy lisäksi 15 muuta finaaliin päässyttä novellia.

Onnittelut voittajalle ja sijoittuneille. Kiitokset esiraadille ja tuomareille. Nova järjestetään jälleen ensi vuonna ja toivotamme silloin kaikki uudet sekä vanhat tekijät mukaan kilpailuun. Menestystä!

Tulokset:

  1. Natalia Laurila: Muoripirun kauppakilta
  2. Katja Salminen: Oksia puita kuolleiden luita
  3. Marko Naumanen: Hänen nimensä on väri

Kunniamaininnat (aakkosjärjestyksessä):

  • Erik S. Jensen (suom. Eeva-Riitta Ervasti): Cum occidit brevis lux
  • Janne Kareinen: e-0031
  • Petri Laine: Elämän lähde
  • Mari Saario: Evankeliumi Turingin mukaan
  • Jukka Tilus: Kauas on pitkä matka
  • Tiina Männistö: Kun Viljan polkupyörä varastettiin
  • Jenny Kangasvuo: Nopeammin ja paremmaksi ja kauniimmaksi

Top 10:n ulkopuolelle jääneet finalistit:

  • Satu Lehtniemi: Hellyys on kynsi iholla
  • Juho Wilskman: Ihmistä ei ole!
  • Päivi Vinni: Kerro kerro kuvastin
  • Leena Orro: Kuppikivi
  • Maria Catharina Ikola: Markkinat
  • Mia Surakka: Mimirin pää
  • Vantte Kilappa: Modernin velhouden käytännön ongelmia
  • Hannele Hakala: Musta tunneli
  • Maarit Heikkinen: Neljäs Ulottuvuus
  • Maria Catharina Ikola: Saryad
  • Peter Hajba: Sisällöntuottaja
  • Mari Saario: Toiset elävät runonsa
  • Mervi Hämäläinen: Valinta
  • Emma London: Valokuvia
  • Juha-Pekka Koskinen: Viemärimies

Yleispalaute

Seuraavassa on esiraadin laatima yleispalaute NOVA 2002 -novellien perusteella. Oma teksti kannattaa lukea läpi vielä kertaalleen ennen lähettämistä nämä ohjeet mielessä. Kun nämä ongelmat välttää, on jo hyvää vauhtia matkalla kymmenen parhaan joukkoon.

Turhat alkuintrot

Monessa novellissa oli tarinan alku vesitetty prologilla/introlla, joissakin novelleissa niitä oli peräti kaksi kappaletta. Näille kirjoittajille voisi antaa ohjeen mennä suoraan asiaan. Novelli on niin tiivis ilmaisun muoto, että johdannot ovat tarpeettomia. Lukija täytyy saada koukkuun jo ensimmäisellä sivulla, joten suora toiminta, mielenkiintoinen ajatus tai tilanne yleensä tekee sen. Vastaavasti selittelevät loppukappaleet joutavat romukoppaan. Novellin loppuratkaisuksi riittää sen hetkisen tilanteen purkaminen jollakin tavalla lukijalle, päähenkilön kohtalon muutaman vuoden kuluttua voisi aivan hyvin jättää auki. ”Vuoden kuluttua päähenkilö teki tätä”-selitykset ovat kuuluvat tyylillisesti pikemminkin romaanikerrontaan.

Yleinen juonen sekavuus

Jos lähdetään pisteestä A ja ajaudutaan pisteeseen D ilman selkeää käsitystä, miten lopetukseen päädytään, on juoni rikkonainen ja epäuskottava. Päähenkilö vaihtuu kesken tekstin, näkökulmavaihdoksia on liikaa. Erityisesti minä- ja hän-kerronnan sekaisin meneminen kesken kerronnan on vaarallista. Lukijan täytyy aina tietää, kenen tarinaa hän seuraa. Yksinkertainen rakenne voi olla parempi ratkaisu kuin monimutkainen, useita tilanteita ja kohtauksia sisältävä eepos.

Sanottava

Joissakin teksteissä ei ollut syvällisempää sisältöä, vaan tekstin anti oli yhdessä vitsinomaisessa yksityiskohdassa. Nämä eräänlaiset ”yhden idean tarinat” kantavat harvoin pitkälle.

Maailmankuvaus

Joissakin teksteissä ei ollut päästy maailmakuvauksen tasolle, vaan teksti oli periaatteessa scifikuorrutuksella varustettua arkiproosaa. Teksti olisi siis toiminut missä tahansa muussa miljöössä, jos muutamat viitteet fantasiaan olisi poistettu. Maailmankuvan pitää paistaa läpi kaikessa, mitä päähenkilö tekee, sanoo ja kokee. Myös maailmankuvat, jossa ensin annetaan vaikutelma jostakin uudesta maailmasta ja sitten lopussa näytetään, että asiat ovatkin selitettävissä realistisesti, ovat kuluneita. Tätä tyylilajia ovat oivallukset ”Ja se planeetta olikin Maa”, ”Kaikki olikin vain unta”.

Sense of wonder

Muutamia tekstejä hylättiin siksi, että esiraati ei löytänyt niistä fantasia- tai scifiaineksia. Ihmisen kuolema tai uni eivät sellaisenaan ole fantasiaa, ellei niihin ladata jotakin uskomatonta, ennen kokematonta tai muuta spekulaatiota.

Aikajänne

Monta kertaa yhteen hetkeen tai kestoltaan lyhyeen tapahtumaan keskittyminen on tehokkaampaa kuin vuosien tapahtumien kuvaaminen suorana kerrontana. Jos novellin aikajatkumoa halutaan laajentaa esimerkiksi muutaman päivän ulkopuolelle, muistot ja takautumat ovat hyvä keino siihen. Jos novellissa kuvataan yhden ihmisen tarina syntymästä kuolemaan, se alkaa taas tyylillisesti muistuttaa romaania.

Pornograafisuus

Runsas alapääsanaston käyttö ei tee tekstistä yhtään sen sisältörikkaampaa, kuin se muuten on. Myöskään idean rakentaminen alapäähuumorin ympärille ei yleensä edistä novellin menestymistä.

Henkilöhahmon tekojen motivointi

Fantasiateksteissä yllättävän usean päähenkilön toimia motivoitiin henkilökohtaisella kostolla, esimerkiksi perheen tai koko kansan murhaamisen kostamisella. Juonikuvio tuli niin monta kertaa vastaan, että se alkoi muuttua jo kuluneeksi. Lukija kaipaa perusteltuja, huolella rakennettuja päähenkilön tekoja. Jos päähenkilön elämässä oleva elintärkeä valinta tapahtuu yhdessä lauseessa, se on epäuskottava.

Mahtipontisuus

Ylisanat, kuluneet adjektiivit ja paatokselliset puheenvuorot ovat vaarallisia. Mieti, miten ihmiset oikeasti puhuisivat novellin ajassa. Fantasian on oltava myös realistista: tuskin kiihkeän taistelun aikana ehditään kertoa vastustajalle koko elämänkertaa. On myös muistettava, että tyylin on pysyttävä yhtenäisenä koko ajan. Fantastiseen kerrontaan lipsahtaneet nykyaikaiset termit pilaavat tunnelman.

Selittäminen

Scifin perusongelmiin kuuluu se, miten kertoa lukijalle luodun maailman tekniikasta ja poikkeavuuksista ilman, että homma muuttuu saarnaamiseksi. Novellin sisään upotettu erillinen tietopaketti ei ole hyvä ratkaisu. Parempia keinoja olisi esim. luoda tarinaan hahmo, jolle asioita esitellään osana juonta. Kannattaa myös harkita, voisiko nämä selostukset unohtaa kokonaan, ovatko ne tarpeellisia lukijalle? Jos valittu päähenkilö tuntee läpikotaisin luodun maailman, tuskin hän hämmästelee jokaista vastaantulevaa teknistä hienoutta; hänelle ne ovat samanlaisia asioita kuin meille jääkaappi!

Takapainotteisuus

Mielenkiinto novelliin herää reilusti puolenvälin jälkeen ja loppuratkaisu tulee vastaan liian nopeasti. Novellista tulee silloin takapainotteinen maku, alusta olisi voinut jättää useita sivuja pois ja loppu olisi taas vaatinut laveampaa kirjoittamista. Kirjoittajan kannattaa miettiä, mikä on novellin kantava idea, miten novelli rakennetaan, jotta lukijan huomio kiinnittyy ideaan.

Uskottavuus

Erityisesti science fictionissa tapahtumien pitäisi olla uskottavia. Miksi juuri nämä henkilöt pelastuvat maapallon tuholta? Miksi juuri päähenkilö kuulee salaisuuden? Jos juoneen jää rekka-auton kokoisia uskottavuusaukkoja, ei lukija luota lukemaansa.

Muotoseikat

Edelleen esiraati haluaa korostaa, että säännöissä mainitut maksimirivi ja marginaaliohjeet on tarkoitettu noudatettavaksi. Kun paperille laitetaan noin 28 riviä, ne sijoitetaan koko paperille rivivälillä 1,5, eikä ahdeta paperin yläreunaan rivivälillä 1. Sivumääräsuositusta oli noudatettu hyvin, mutta monesta novellista oli havaittavissa, että ne oli lyhennetty pidemmästä tarinasta, jopa romaanista. Romaanikäsikirjoituksen lyhentäminen novelliksi ei yleensä onnistu.

Ihmisen puhe merkitään tekstissä joko repliikkiviivoilla tai lainausmerkeillä, ei samaan aikaan molemmilla. Esimerkkiä muotoseikoista voi ottaa mistä tahansa julkaistusta romaanista. Matki tässä oikeita kirjailijoita, kun se on kerran helppoa!

Novellistisuus

Muistutuksena vielä, että novellissa kuuluu olla ristiriita ja jännite, käänne sekä loppuratkaisu. Joissakin novelleissa ei ollut minkäänlaista jännitettä, vaan novelli jäi pelkäksi kuvaukseksi. Jos novellissa mikään ei ole lopussa eri tavalla kuin alussa, eikä välillä ole edes yritetty muutosta, ei teksti ole novelli vaan jotakin muuta.