Nova 2017 tulokset

Valtakunnallisen Nova-novellikilpailun voittaja on Katariina Heikkilä novellillaan ”Tuuliruhtinatar”, joka on eheä ja hallittu fantasianovelli vanhasta tuuliruhtinattaresta, joka muistelee menneisyyttään. Toiseksi tuli Kai Seppänen novellilla ”Kopio”, ja kolmannen sijan sai Katariina Kotila novellilla ”Hiekka”.

Kahdeksattatoista kertaa järjestettyyn kilpailuun lähetettiin tänä vuonna yhteensä 133 novellia ympäri maata, ja jatkoon niistä pääsi 21. Finalistinovellit olivat aiheiltaan hyvin monenlaisia, ja tänä vuona kirjoittajia kiehtoi varsinkin aidon ja keinotekoisen, ihmisen ja koneen, tai tekniikan ja luonnon välinen raja.

Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna poikkeuksellisen paljon tekstejä, jotka esiraadin oli pakko hylätä sääntöjen vastaisina. Suurin osa hylätyistä oli ylipitkiä, mutta sekaan mahtui myös muita tekstilajeja kuin novelleja, esimerkiksi runoja ja esseemäisiä pohdiskeluja. Muutamia kisatekstejä jouduttiin hylkäämään myös siksi, että esiraati ei löytänyt niistä spekulatiivista elementtiä edes etsimällä.

Nova on palautteellinen science fiction- ja fantasianovellien kirjoituskilpailu, ja sen tarkoituksena on sekä kannustaa kirjoittamaan että kouluttaa kirjoittajia. Jatkoon päässeet novelllit saavat henkilökohtaisen palautteen, ja Novan kotisivuille on koostettu yleispalaute vuosien saatossa huomatuista yleisimmistä aloittelevan kirjoittajan kompastuskivistä. Kilpailun järjestävät Suomen Tieteis- ja Fantasiakirjoittajat ry, Turun Science Fiction Seura ry sekä Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.

Esiraati, johon kuuluivat Katja Juusela, Camilla Kantola, Frida Pessi ja Reetta Vuokko-Syrjänen, arvosteli kaikki novellit ja valikoi niistä finaaliin 21 parasta, joista tuomaristo valitsi kymmenen kärjen. Tuomareina toimivat tänä vuonna kirjailija Katri Alatalo, Atorox-voittaja Maiju Ihalainen, fandom-aktiivi Pasi Karppanen, vuoden 2015 Nova-voittaja Aleksi Kuutio ja kirjailija Mia Myllymäki.

Tulokset:

  1. Katariina Heikkilä: Tuuliruhtinatar (200 €)
  2. Kai Seppänen: Kopio (100 €)
  3. Katariina Kotila: Hiekka (50 €)
  4. Ulla Susimetsä: Maisteri ja Routavallin mysteeri (40 €)
  5. Sanna-Liisa Asikainen: Sovitus (40 €)
  6. Anette Vehniäinen: Lupaan kertoa kaiken (40 €)
  7. Anna Ojalahti: Siskontyttö (40 €)
  8. Ville Lintunen: Aina minun (40 €)
  9. Pihla Tammisto: Puroitta valuu veri vuorilta (40 €)
  10. Emma Keski-Kuha: Debbien ongelma (40 €)