Atorox

Mikä on Atorox?

Turun Science Fiction Seura ry:n jakama Atorox on maamme vanhin tieteiskirjallisuuspalkinto. Se myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle suomen- tai ruotsinkieliselle tieteis- tai fantasianovellille.

Palkinnon avulla pyritään kannustamaan kotimaisia tieteiskirjoittajia ja lisäämään alan tuntemusta. Atoroxista on muodostunut kirjoittajien arvostama tunnustus, jonka ansiosta heille on tarjoutunut tilaisuuksia saada tekstejään julki muuallakin kuin harrastajien keskuuteen leviävissä sf/f-lehdissä.

Atorox-palkinto on kunnianosoitus suomalaisen jännitys- ja tieteiskirjallisuuden uranuurtajalle Aarne Haapakoskelle (1904–1961) eli nimimerkki Outsiderille, jonka luoman robottihahmon mukaan palkinto on nimetty. Nimensä lisäksi Atorox-robotti on antanut palkinnolle myös ulkomuotonsa, sillä voittajanovellin kirjoittajalle annettava palkinto on savesta poltettu Atorox-robotin pää.

Atorox-voittajan valinta

Atorox-voittaja valitaan yleisöäänestyksellä, johon kuka tahansa on tervetullut osallistumaan. Atorox-vastaava kokoaa listan kaikista vuoden aikana julkaistuista novelleista. Mikäli tiedossasi on novelli, joka ei löydy listalta, voit vinkata sen olemassaolosta Atorox-vastaavalle sähköpostitse osoitteeseen atorox2024@tsfs.fi.

Ehdokasasettelu

Atoroxin valinta tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensin on ehdokasasettelu, jossa valikoidaan äänestyslistalle pääsevät novellit. Kenellä tahansa yleisön edustajalla on tässä vaiheessa mahdollisuus äänestää listalle omia suosikkejaan. Omat suosikkinovellinsa voi ilmoittaa lomakkeella, sähköpostitse Atorox-vastaavalle (atorox2024@tsfs.fi) tai kirjeitse Terrakodin toimistolle. Ehdokasasettelu on käynnissä ympäri vuoden, joten mikset ilmiantaisi omia suosikkinovellejasi saman tien!

Yleisöäänestys

Ehdokasasettelun perusteella lopulliselle äänestyslistalle valikoidaan 20–25 eniten kannatusta saanutta novellia, joiden joukosta valitaan voittaja yleisöäänestyksellä. Äänestää saa kuka tahansa, ainoa vaatimus on, että äänestäjä lukee kaikki äänestyslistalle päässeet 20–25 novellia. Äänestäjiksi ilmoittautuneet saavat tekstit luettavakseen sähköisessä muodossa. Halutessaan äänestäjä voi liittyä jonkin seuran tai muun tahon raatiin, mutta tämä ei ole millään tavoin välttämätöntä.

Lisätietoa ehdokasasettelusta ja äänestämisestä löydät alla olevista linkeistä.
Atorox-vastaavana toimii Katja Juusela, johon voi ottaa yhteyttä kaikissa Atoroxiin liittyvissä kysymyksissä: atorox2024@tsfs.fi.

Ohjeet ehdokasasetteluun ja äänestykseen

Ehdokasasettelun äänestyslomake

Vuonna 2023 ilmestyneet novellit

Atorox-tukipinssit

Atoroxin historiaa

Atorox-voittajat kautta aikojen