Spin 1/2019

Vuoden ensimmänen Spin ilmestyi Finncon 2019:n alla. Yksi mukana olevista aiheista on alkuvuodesta teattereihin saapunut Captain Marvel -elokuva, jota teemaa seuraa myös Miguel Blancon taiteilema kansi.

Eduardo Serradilla Sanchis käy artikkelissaan ”Neiti Ihmeestä Kapteeni Marveliksi” perinpohjaisesti läpi hahmon alter egon Carol Danversin historian sarjakuvissa. Spinin toimitussihteeri Pasi Karppanen jatkaa aiheen käsittelyä arvostelulla itse elokuvasta.

Kapteeni Marvelin kunniaksi lehdestä niin ikään tehtiin tällä kertaa kolme eri värivaihtoehtoa: punainen, sininen ja keltainen. Ainakin nykyisen toimituskunnan tietojen mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta lehden historiassa.

Tämän lisäksi lehdessä on tarjolla on juttu suomalaisista ihmissusista. Taru Hyvönen osallistui syksyllä 2018 Turun yliopiston järjestämään seminaariin, jonka sisällön pohjalta hän kirjoitti katsauksen siitä, minkälainen on suomalainen ihmissusi. Kuulemma aika kelvoton sellainen.

Kotimaisella linjalla jatketaan myös esikoiskirjailija Katariina Heikkilän haastattelussa. Novassa vuonna 2017 ensimmäiseksi sijoittuneen novellinsa Tuuliruhtinatar (Spin 3/2017) jälkeen Heikkilän kirjailijanura on edennyt romaaniin saakka. Punainen nyrkki (Aula & Co, 2019) kertoo neljän naisen tarinan Keski-Aasiaa muistuttavassa fantasiamaailmassa.

Vanhat tutut jutut ovat myös mukana tässä lehdessä: Jouko Pukkilan Lampaita-sarjakuva sekä kirja-arvostelupalsta. Tämän lisäksi lehdessämme julkaistaan vuoden 2018 Turun Science Fiction Seuran jäsenkyselyn tulokset sekä Suvi Kauppilan vuoden 2018 Nova-kirjoituskilpailussa viidenneksi tullut novelli Hehkulintu.

Spin kuuluu monien kirjastojen valikoimiin ja sitä voi tilata meiltä, minkä lisäksi sitä voi luonnollisesti tulla lukemaan toimistollemme Terrakodille. Spinien täydelliset sisällys- ja saatavuustiedot löytyvät lehden arkistosta


ISSN: 0785-2851
Päätoimittaja: Anna Mattila
Toimitussihteeri ja taitto: Pasi Karppanen
Kansi: Miguel Blanco
Sivumäärä: 40
Julkaisija: Turun Science Fiction Seura ry.

Spinin pääsivulle