Viesti Ma Maalis 24, 2014 3:53 pm

Terrakodin kevätbileet: Terracon After Dark

Illat pitenevät ja aurinkona tunnettu outo valoilmiö näyttäytyy Turun taivaalla entistä useammin. On siis Terrakodin riehakkaiden kevätbileiden aika.

Tällä kertaa kevätbileillä on tuplafunktio, sillä ne ovat myös 5.4. järjestettävän Terraconin jatkot ja kantavat nimeä “Terracon After Dark”. Kyseessä eivät tästä huolimatta edes yritä olla iltabileet esimerkiksi Finnconin tyyliin, vaan normaalia isommat Terrisbileet.

Terraconilla ei alun alkujaan ollut tarkoitus olla jatkoja, mutta koska sellaisille vaikutti olevan kysyntää, ja ilman minkäänlaisia jatkoja tapahtuma olisi ollut varsin tynkä, päätettiin jatkot yhdistää kevätbileisiin. Toivon mukaan niissä nähdäänkin mahdollisimman monta Kårenilta mukaan houkuteltua uutta tuttavuutta.

Myös tilaa on nyt varattu normaalia enemmän. Käytössämme on Terrakodin lisäksi sen vieressä oleva “sitsitila” eli osakakuntasali. Tila ei ole ilmainen, mutta koska kyseessä ovat myös Terraconin jatkot, on tämä hyvä tilaisuus kokeilla miten hyvin osakuntasali bilekäyttöön soveltuu.

Aiemmista Terrisbileistä tämänkertaiset eroavat myös siinä, että niiden yhteistyötahona toimii saman käytävän varrella majaansa pitävä SHO ry. Se on suosiollisesti luvannut pitää ovensa auki tapahtuman ajan ja myydä kioskistaan pientä purtavaa ja juotavaa.

Käytössämme onkin näin mukavan kokoinen tila, eli sen pitäisi riittää vaikka väkeä ilmaantuisi paikalle tällä kertaa enemmänkin. Tilaa on todennäköisesti jopa yli tarpeen, mutta sitä on hyvä olla kaiken varalta mieluummin enemmän kuin vähemmän.

Koska käytössämme on osakuntasali, josta on oltava pois kymmeneltä, vaikuttaa se myös aikatauluun. Bileet alkavat nyt jo neljältä ja loppuvat osakuntasalissa kymmeneltä. Kun tila on saatu tyhjäksi, on iltaa mahdollista jatkaa Terrakodilla.

Tutkan ja TSFS:n järjestämissä bileissä on viime vuosina tavattu laittaa pää sekaisin ensisijaisesti sokerin voimin. Koska paikalla saattaa tällä kertaa olla enemmänkin ihmisiä, joita emme tunne, ja osa näistä alaikäisiä, ovat tämänkertaiset bileet myös virallisesti alkoholittomat. Ihan kaiken varalta.

Koska isompaa tilaa ja sen toimivuutta kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa, käytännöt hakenevat tällä kertaa vielä muotoaan. Suurella todennäköisyydellä bileet tulevat joka tapauksessa nytkin koostumaan kovaäänisestä keskustelusta, itsensä syömisestä ähkyyn ja huonon musiikin kuuntelemisesta.

Virallista ohjelmaa kevätbileissä ei ole, mutta illan mahdollisia ohjelmanumeroita ovat muotinäytös, jossa käydään läpi Terraconissa järjestetyssä foliohattutyöpajassa syntyneita luomuksia sekä runo- ja proosatyöpajan hirvittävimpiä tuotoksia esittelevä runomatinea.

Pääsymaksua kevätbileisiin ei nytkään ole, vaan sellaisena toimivat nyyttärituomiset. Jokaisen paikalle saapuvan toivotaan siis tuovan mukanaan syötävää tai juotavaa yhteiseen pöytään.

Aika on siis lauantai 5.4. kello 16.00 eteenpäin ja paikkana on Yo-talo B osoitteessa Rehtorinpellonkatu 4-6 (siinä Proffan kellarin naapurissa, sisään B-talon ovesta ja käännös oikealle.

Kevätbileet ovat tällä kertaa Tutkan ja TSFS:n yhteiset, mutta paikalle ovat tervetulleita kaikkien Terrakodin seurojen jäsenet tai muuten vain niiden toiminnasta kiinnostuneet.

Terraconin www-sivut löytyvät osoitteesta:
http://terrakoti.net/terracon/

Tervetuloa!