Viesti To Touko 25, 2017 11:12 am

Econ 9

​​Suomen köyhin sf/f-tapahtuma Econ tulee jälleen, nyt jo yhdeksättä kertaa!

Econ on Tutkan jo vuodesta 2009 järjestämä con, joka on suunnattu opiskelijoille, työttömille tai muuten vain köyhille sf/f-harrastajille. Työssäkävijöiden tulisi mielellään toimia esimerkiksi kirjasto- tai kulttuurialalla tai olla muuten huonosti palkatussa työssä.

Econ 9 järjestetään tuttuun tapaan köyhällä Terrakodillamme, ja aika on tuleva lauantai 27.5. klo 18.00 eteenpäin.

Tapahtuman kunniavieraana nähdään viime kesänä jäseneksemme liittynyt pehmomaskottimme Teppo Tulhu, josta onkin nopeasti muodostunut erottamaton osa Tutkan toimintaa. Fanikunniavieraana puolestaan nähdään monelle tuttu toimiston irtopäinen palli.

Tepon ohella tapahtuman vieraisiin kuuluvat monet Econin aiemmat kunniavieraat, kuten conin viimevuotinen kunniavieras toimiston biojäteastia sekä vuoden 2011 vieraamme vessapaperirulla. Myös fanikunniavieraamme päässee tapahtuman aikana tekemään läheistä tuttavuutta conin monen osanottajan kanssa.

Econien järjestetty ohjelma on perinteisesti ollut hyvin köyhää. Huhut kuitenkin kertovat, että tänäkin vuonna illan ohjelmaan kuuluisi diaesitys, jossa seurataan kunniavieraiden tutustumista Turun eri kulttuurikohteisiin.

Muu ohjelma muodostuu spontaaneista ja laadukkaista, vaikkakin köyhistä paneelikeskusteluista, esitelmistä, työpajoista ja muista odottamattomista ohjelmanumeroista. Tapahtuma sisältää siis nytkin kovaäänistä keskustelua, itsensä syömistä ähkyyn, liiallista sokerin nauttimista sekä jossain vaiheessa suoritettavan ekskursion paikalliseen Chez Hesburgeriin.

Kakkua, edes dyykatuille kakkupohjille tehtyä, ei Tutkan puolesta ole tällä kertaa ole tarjolla. Paikalle kannattaakin näin ollen saapua ruokalahjoin varustautuneena, sillä tapahtuman tarjoilu hoidetaan tutulla nyyttikestiperiaatteella.

Sisäänpääsymaksua tapahtumaan ei tietenkään ole, mutta paikalla saa suorittaa tämän vuoden viiden euron jäsenmaksun Tutkalle, joka sekin on hyvin köyhä.

Hyviä maamerkkejä Terrakodille tullessa ovat Hämeenkadun "Akateeminen" Hesburger, josta sinne on kivenheiton matka. Päästyäsi B-talon pihalle kierrä roskiskatokset, etsi vihreästä seinästä kyltti "Osakuntalaisia osissa ja muuta kummaa" (muu kumma olemme me), kävele sisään ovesta ja jatka käytävää oikealle. Terrakoti löytyy käytävän päästä vasemmalta.

Edelleen mainittakoon edelleen vinkkinä uudemmille kävijöille, että Terrakodille kannattaa varautua villasukkien kanssa. Toimistomme on viileä paikka, sanan monessakin mielessä.

Tervetuloa!

PS. Tapahtuman pitkän ja köyhän menneisyyden yhteen kokoava historiikki on yhdeksännen Econin kunniaksi siirretty Tutkan omille www-sivuille. Historiikki löytyi aiemmin Facebookista, mutta koska kyseinen palvelu on tyhmä pyllyhousu, näyttää se sotkeneen dokumentin, eikä sen muokkaaminen ainakaan tällä hetkellä ole mahdollista.

http://tieteiskulttuurikabinetti.fi/Eco ... riikki.htm