Viesti Su Helmi 09, 2020 11:24 pm

Re: TSFS:n sarjamaratonit

"So Lyra and her daemon turned away from the world they were born in, and looked toward the sun, and walked into the sky."

Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, eli on TSFS:n kevään ensimmäisen sarjamaratonin aika. Maratoneissa on tarkoituksena katsoa joukolla jonkin suhteellisen tuoreen tv-sarjan kausi. Tällä kertaa vuorossa on viime joulukuussa päätöksensä saanut His Dark Materials.

Kuten moni tietää, sarja perustuu Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiaan, jonka ensimmäinen osa Kultainen kompassi siirrettiin vuonna 2007 valkokankaalle vähemmän onnistunein lopputuloksin. Tästä syystä kirjasarjan hengelle uskollisempaa BBC:n tulkintaa onkin odotettu innolla.

Sarja kertoo vaihtoehtoisessa Oxfordissa elävästä orvosta Lyra-tytöstä, jonka elämä mullistuu, kun hän saa tietää itsestään uusia, odottamattomia asioita, kuten sen ettei olekaan orpo. Pian edessä on matka, joka vie hänet pohjoisille jäisille lumilakeuksille. Huiman seikkailun ohessa tarinassa käsitellään sellaisia teemoja kuin perisynti, lapsuuden viattomuus sekä sen menettäminen.

Koska kahdeksanosainen sarja on kohtalaisen tuhtia tavaraa, katsomme sen kahtena päivänä. Maraton pyörähtää käyntiin tulevana lauantaina 15.2. klo 14:00 jolloin tavoitteena on katsoa viisi jaksoa, ja loput sunnuntaina klo 17:00 eteenpäin. Tuttuun tapaan pidämme sopivissa väleissä jaloittelu- pissallakäynti-, hölötys- ja ruoanhakutauot.

Tarjoilu toimii sekin tutulla nyyttäriperiaatteella, eli kuten Tutkan tapahtumiin ja Varjisleffoihin, saa tähänkin maratoniin tuoda mukanaan syötävää ja juotavaa oman makunsa mukaan niin yksityiseen kuin julkiseen käyttöön.

Terrakoti löytyy osoitteesta Rehtorinpellonkatu 4-6 B. Päästyäsi B-talon pihalle, kävele pihan poikki, etsi vihreästä seinästä kyltti jossa lukee "Osakuntasali ja B-talon 1. kerros", kävele sisään ovesta ja jatka käytävää oikealle. Terrakoti löytyy käytävän päästä vasemmalta.

Tilaisuus on avoin kaikille TSFS:n jäsenille. Jos jäsenmaksun suorittaminen tältä vuodelta on tekemättä, onnistuu se kätevästi paikan päällä.

Tervetuloa!

PS. Facebook-event löytyy osoitteesta:
https://www.facebook.com/events/864558970649365/