Viesti Ke Touko 31, 2017 2:51 am

Terrakodin kesäbileet: It's Alive!

"Ei TSFS ole kuollut. Se vain haisee vähän kummalta."

TSFS järjestää ensimmäisen kerran pitkään aikaan Terrisbileet. Samalla kyseessä ovat ensimmäiset Terriksen kesäbileet vähään aikaan. Juhlat kulkevat nimellä "It's alive!" eli teemaksi on valittu vanha pulttikurkku Frankensteinin hirviö.

Teemavalinta juontaa jäsenistöltä tulleesta toiveesta nähdä mustavalkoisia hirviöelokuva-klassikkoja pidempänä maratonina. TSFS järjestääkin samassa yhteydessä kolmen elokuvan monsterimaratonin, joka päätettiin rajata tällä kertaa vain Frankensteinin hirviöön.

Vaikka loogisempaa olisi ollut järjestää bileiden tunnelmaan virittävä leffailta perjantaina ja bileet lauantaina, tämä ei valitettavasti ollut kalenterisyistä mahdollista. Bileet siis pidetään lauantaina ja kolmen leffan maraton sunnuntaina.

Bileet käynnistyvät lauantaina 10.6. perinteisesti klo 18:00. Luvassa ovat halloween-henkiset kemut, joihin jokainen paikalle saapuva voi pukeutua Frankensteinin hirviö -teemaa haluamallaan tavalla soveltaen.

Voit siis saapua hulluna tiedemiehenä, tiedemiehen kyttyräselkäisenä apulaisena, tiedemiehen pieleen menneenä kokeiluna, Frankensteinin morsiamena tai miten haluatkaan teemaa tulkita. Naamiaispukeutuminen ei kuitenkaan ole millään muotoa pakollista.

Parhaasta puvusta järjestetään aiempien Terrisbileiden tyyliin yleisöäänestys, jonka voittajalle on luvassa hieno palkinto. Itse asiassa palkinto on hienoin koko TFSF:n järjestämien Terrisbileiden historiassa, olkoonkin että myös ensimmäinen.

"TSFS Triple Feature" otsikon alla kulkeva leffailta pyörähtää käyntiin sunnuntaina klo 14:00. Kolmen elokuvan maratonissa nähdään elokuvat Frankenstein (1931), Bride of Frankenstein (1935) ja Young Frankenstein (1974).

Elokuvista kaksi ensimmäistä ovat ne leffat, jotka hirviön ikonisen ulkomuodon loivat ja nostivat nimiroolissa nähtävän Boris Karloffin ainoaksi oikeaksi Frankensteiniksi. Puhumattakaan tarinan monista, sittemmin lukemattomia kertoja varioiduista piirteistä. Kolmas elokuva puolestaan on Mel Brooksin samoissa lavasteissa ohjaama parodia aiheesta.

Kaikki kolme elokuvaa ovat mustavalkoisia ja alle puolitoistatuntisia, eli niiden katsominen yhdessä leffaillassa ei ole vielä kohtuuton rutistus. Elokuvien välillä pidetään myös tutut jaloittelu-, hölinä- ja pissalla- sekä kaupassakäyntitauot.

Tarjoilu toimii sekä bileissä että elokuvaillassa tutulla nyyttäriperiaatteella, eli jokainen paikalle saapuva on vapaa tuomaan mukanaan teemaan soveltuvaa syötävää ja juotavaa niin julkiseen kuin yksityiseenkin jakoon.

Terrakoti löytyy Yo-talo B:stä, osoitteesta Rehtorinpellonkatu 4-6. Hyviä maamerkkejä ovat Hämeenkadun "Akateeminen" Hesburger sekä Proffan kellari -opiskelijabaari, jonka naapurissa Terrakoti sijaitsee.

Päästyäsi B-talon pihalle kierrä roskiskatokset, etsi vihreästä seinästä kyltti "Osakuntalaisia osissa ja muuta kummaa" (muu kumma olemme me), kävele sisään ovesta ja jatka käytävää oikealle. Terrakoti löytyy käytävän päästä vasemmalta.

Tervetuloa!

PS. Facebook-event löytyy osoitteesta:

https://www.facebook.com/events/1911456725806197/